Kuva

Opettavaisia kuvia matkalta:

Harjaa hampaat, huuhdo suu…

Koulukirjasto?

Mitä meillä on seuraavaksi?

Oppikirjasta

Vaateostoksilla

Mainokset
Video

Haikeat jäähyväiset Biliwan koululla

Kaksi viikkoa Keniassa on pyrähtänyt sellaisella vauhdilla, että ei tätä meinaa todeksi uskoakaan. Vastahan me ihmeteltiin paikallisia kirkonmenoja Nairobissa ja nyt kotiinlähtö on kaksien yöunien päässä.

Tänään oli viimeinen kouluilla työskentelypäivä, ja me ryskyttelimme jeepille samaiseen puskaan Biliwan koululle kuin eilen. Matkalla näkyi pari Grantin gasellia ja pahkasika sekä kymmeniä lintuja.

Koululla odotti hymyilevä ja vilkuttava oppilasjoukko; olivat hieman vapautuneet eilisestä aamusta, jolloin edessämme seisoi melko vakavailmeinen porukka.

Tänään pääsin mukaan neljän eri opettajan tunnille. Ohjelmassa oli uskontoa, englantia, yhteiskuntaoppia ja matematiikkaa. Liikuttavin hetki oli se, kun ”vieraileva opettaja” (minä) oli tehnyt kotiläksynsä ja ostanut sipsejä tämän päivän yhteiskuntaopintunnille nelosluokkalaisille. Eilen oli tunnilla puhetta kotitalouskäyttöön viljeltävistä kasveista, ja opettaja kysyi oppilailta tietävätkö he mitä ovat perunalastut. Yksikään oppilas ei ollut sipsejä nähnyt, joten minä poikkesin Kajiadon kylässä ostoksilla ja vein ison pussillisen mukanani. Voi niitä lasten ilmeitä kun kaivoin pussin laukustani ja jaoin sen heille…

Välitunneilla jouduimme taas oppilaiden väijytykseen ja kymmenien pienten käsien kokeiltaviksi. Käsiemme, kasvojemme ja hiuksiemme paijaamisesta ei meinannut loppua tulla. Kun aloin jaella pusuja oppilaiden otsiin meno yltyi melkoiseksi.

Tuntien jälkeen pidimme vielä koskettavan palaverin koulun opettajien kanssa, jossa kaikki saivat summata mitä nämä päivät ovat meille antaneet. Muutaman kyyneleen jouduin vaivihkaa silmäkulmastani pyyhkimään, kun paikalliset opettajat kehuivat meitä niin vuolaasti.

Automatkalla takaisin summailimme vielä tunteitamme ja lauloimme oppimiamme swahilin ja englanninkielisiä lauluja. Onhan täältä kiva jo kotiinkin palata, mutta jotenkin sellainen olo on, että palanen omasta sydämestä on juurtunut tänne näiden kahden viikon aikana.

Anna

Sipsit jaossa

Teacher, teacher, teacher!

Aamulla jeeppimme starttasi viimeistä kertaa kohti Emarty Primary Schoolia. Matka koululle kesti puolitoista tuntia, sillä tie oli todella kuoppainen ja vaikeakulkuinen. Katselimme ikkunasta ohitsemme lipuvaa savannimaisemaa ja okranväristä latosolimaannosta. Vastaan tuli vuoroin koulupuvuissaan koululaisia, maasai-heimon naisia ja miehiä, sekä vuohi- ja lammaslaumoja, lehmiä ja aaseja. Maisemat ovat ensi maanantaina hyvin toisennäköiset kun poljen Jopollani kohti Munkkaa.

Alkuopetus on huomattavasti koulumaisempaa täällä kuin Suomessa. Toisaalta koulu on ainoa paikka, jossa lasten akateemiset taidot kehittyvät. Arki on vaativaa jo ihan pienimmilläkin koululaisilla. Koulupäivän jälkeen koulupuku vaihtuu siviilivaatteisiin, ja paluumatkalla koulusta näimme tuttuja kasvoja paimentamassa lammas-ja vuohilaumoja matkamme varrella.

Lapset ovat vaativasta arjesta huolimatta innokkaita oppimaan uutta. Opetusmateriaaleja on niukasti, joten kaikki saatavilla oleva hyödynnetään kivistä, pullonkorkeista sekä puutikuista alkaen. Luokassa raikuvat innostuneet teacher, teacher, teacher -kiljahdukset.

 Henrika

Menossa rehtoria tapaamaan…?

Jalkapalloa pelaamassa